Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

REKISTERÖIDYN  OSTO

Kokemuksia rekisteröityneenä ostetuista koirista.

TAPAHTUMA 1

Ostin seurakoira rotuisen pennun. Puhelimessa kaikki sujui hyvin ja perhe tuntui mukavalta. Kyselin koirasta kaikkea mahdollista puhelimitse. Sanoin, että koiran tulee olla "ulkomuodollisesti pätevä", koska ajatuksenani on tulevaisuudessa näyttelyt. Varasin koiran, maksoin varausmaksun ja menin hakemaan pennun kotiin muutaman viikon päästä. Ajomatkaa kertyi 450 kilometriä. Voin rehellisesti sanoa, että päästyäni perille, petyin todella pahasti, mutta en kyllä enää voinut kauppaa peruuttaakaan. Pennulla oli molemmat silmät täysin kierot ja selkäranka laski lähes epämuodostuneena alas. Olin maksanut koirasta aivan täyden 1000e hinnan!

Tapahtuneen opetus: Pyydän jatkossa pennusta kuvan ennen osto päätöstä!

TAPAHTUMA 2:

Ostin viralliselta kasvattajalta pennun. Kasvattaja neuvoi minua hankkimaan vakuutuksen. En hankkinut.  Koirallani oli puoli vuotiaana jalat täysin rikki ( lumpiot ja nivelsiteet reistasi). Soitin kasvattajlle, että auttaisiko hän leikkauskuluissa? Hän vastasi että ei! Hän oli käskenyt minun ottaa vakuutukseen ja se oli oma vikani. Olin hänen mukaansa myös itse syypää koiran tilaan. kaikki kulut jäivät maksettavakseni.

Tapahtuneen opetus: Viralliset pennun sairastavat siinä missä muutkin. Kasvattajat eivät auta kuluissa. Hymyily loppui kun perävalot katosivat.

Kuluttajasuojalaki koskee yhtälailla rotu kuin sekarotu kasvattajia!!

TAPAHTUMA 3:

Ostin pienen seurakoira rodun jolla on pitkä vaativa turkki. Myyjän koti oli erittäin siisti ja hän oli oikea kasvattaja, jolla oli ruusukkeita seinät täynnä. Sitten näin teräshäkkejä, joissa oli muutamia koiria. Kysyin miksi koirat olivat häkeissä? Kasvattaja sanoi niiden turkkien pysyvän siellä parhaiten kunnossa. Ajattelin että aivan, niin tietenkin, nehän ovat näyttelykoiria. Myöhemmin aloin miettiä, ettei tuo voi olla koiran arvoista elämää.

Sain surukseni kuulla, ettei tämä ole ainoa näyttelykoira joka ei koskaan näe oikeaa metsää, vaan viettää elämänsä lähinnä häkissä, suihkussa, kylvyssä tai föönipöydällä. Jos koirasi saisi valita...??

Tapahtuneen opetus: Koira voi näyttää erittäin hyvältä, mutta sen arki on *vettiä. Toisaalta koira voi näyttää rahjäiseltä, mutta se saakin vapaana kahlata ojissa ja kulkea maatilan ovista sisään ja ulos haluamanaan aikana. Jos koirasi saisi valita?

PAPERITTOMAN OSTO

Kokemuksia paperittomina ostetuista koirista.

TAPAHTUMA 1

Naapurilleni oli syntynyt pentue. Ihailin pentuja aidan läpi. Naapuri tuli kysymään haluanko ostaa pennun? Olin silloin vielä alaikäinen, joten äidiltä lupaa pyytämään. Kyseessä oli sekoituspentu, jossa oli mäyräkoiraa,villakoiraa ja jotain kolmatta. Onneksi äiti suostui koiran hankintaan ja sain elää nuoruuteni maailman ihanimman koiran kanssa pitkän 15 vuoden ajan.

Tapahtuneen opetus: Sekoitus koira voi olla täydellinen ja elää pitkään!

TAPAHTUMA 2

Lehdessä oli ilmoitus sellaisesta rotukoirasta jollaista olin etsinyt, mutta se ei ollut rekisteröity. Soitin kuitenkin numeroon ja menin tapaamaan pentuetta. Pidin näkemästäni ja ostinkin yhden pennun 100e halvemmalla kuin muilla oli myynnissä. Ystävystyimme myyjän kanssa. Käymme tänä päivänäkin yhteisillä lenkeillä ja olen todella tyytyväinen koiraani. Onpa jokunen vastaantulijakin luullut koiraani muotovalioksi, vaikka tämä on meidän sohvashamppioonimme.

Tapahtuneen opetus: Paperiton rotukoira voi olla aivan huippulaatuinen! Ja kasvattaja mukava!

©2020 Kirsukuplaa - suntuubi.com