Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

OHJEITA HYVÄN PENNUN OSTOON

1) Osta konkretiaa ja usko näkemääsi.

2) Älä maksa varausmaksua ennen kuin olet nähnyt pennut. Liikkeellä on ollut huijareita jotka ovat kadonneet rahat saatuaan, eikä koko pentua ole ollut olemassa. Pitkä välimatka on hankala jos ei pääse pentua katsomaan. Saatko rahat takaisin jos et olekaan tyytyväinen pentuun?

3) Käy AINA katsomassa pentuja ennen ostopäätöstäsi. Se on ainoa tapa tutustua pennun vanhempiin, sisaruksiin, kasvattajaan ja kasvatus olosuhteisiin. Luota vaistoihisi, ne ovat AINA oikeassa.

4) Jos mitenkään mahdollista valitse pentu LUONTEEN perusteella. Se on asia jonka kanssa elät koko koiran elämän. Kaikki pentueen pennut ovat yksilöitä ja jos kasvattaja toteaa niiden olevan samanlaisia, se kertoo ettei hän osaa lukea pentuja.

5) Sekarotuisten osto vaatii osaamista, mutta tässä pääsääntöjä:

- Työkoirien pennuista tulee työkoiria. Älä ota tällaista yhdistelmää kerrostaloon tai seurakoiraksi. Sopii maalle / ulkokoiraksi. Taipumusta ylivilkkauteen.

- Seurakoirien sekoitus pennuista tulee seurakoiria myös luonteeltaan.

- Työkoiran ja seurakoiran sekoituksesta on vaikea sanoa, koska siitä voi tulla kaikkea maan ja taivaan välillä. Ennustaisin kuitenkin työkoiraan päin.

- Sekarotuinen koira kasvaa vanhempiensa puoleen väliin. Jos emä on 50cm ja isä 30cm, pennuista tulee 40cm säkä korkeudeltaan. Joskus tähän tulee poikkeuksia ja koirasta tulee hieman vanhempiaan isompi.

- Pennun tassuista voit ennustaa sen tulevan koon. Jos 8 viikkoisen pennun tassut ovat n.4 cm, siitä tulee iso ja jos n.2 cm, siitä tulee pieni.

- Pennun painosta voit ennustaa sen tulevan koon. Jos pentu 8 viikoisena painaa n.7kg, siitä tulee iso ja jos se painaa n.1-1,6 kg, siitä tulee pieni.

- Pennun värisävy saattaa muuttua kasvaessa. Turkki on vaikein ennustaa, varsinkin jos kahdentyyppistä turkkia sekaisin. Turkinlaadusta voi tulla helposti takkuuntuva jos siinä on pituutta ja silkkisyyttä samassa.

6) Paperittomista rotukoirista tulee rotutyypillisiä koiria.

7) Hyvin sosiaalistetun pennun kanssa on helpompi aloittaa taival. Eli pennulle paljon hyviä kokemuksia ennen 8-viikon ikää kasvattajan luona. (pennut eivät saa olla eristettyinä)

7) Varaudu taloudellisesti eläinlääkäri kuluihin. Kukaan normaali kasvattaja ei tahallaan sairaita pentuja tee, mutta kaikki koirat voivat sairastaa. Vähän niin kuin pikku lapsikin sairastaa, niin tekee koirakin karvoihin katsomatta.

8) Ota kattavin mahdollinen vakuutus tai kerää "hätävararahasto"!

9) Koiran pito ei ole enää köyhän harrastus, valitettavasti...

©2020 Kirsukuplaa - suntuubi.com